Peltomaisema

Biodiversiteetti tarkoittaa eliölajiston runsautta ympäristössä. Erilaisissa ympäristöissä elää erilaisia eliöitä; metsän eliölajisto on erilainen kuin esimerkiksi vesistön ranta-alueiden eliöstö. Metsästä raivatun pellon eliöyhteisö ei ole luonnontilassa oleva ympäristö vaan se on ihmisen toiminnan muokkaama alue, samoin kuin ranta-alueet jotka pidetään avoimena karjaa laiduntamalla.

Monet eliölajit hyötyvät ihmisen toiminnasta ja ovat siten päässeet uusille elinalueille, esimerkiksi kun ihminen on raivannut kuusimetsän pelloksi. Pelloilla, laidunalueilla, taajamissa jne. elävät eliöt eivät välttämättä kuulu paikalla olleeseen alkuperäiseen luontoon. Kasvintuotannon kannalta oleellista on, että pellolla on niitä lajeja jotka hyödyttävät kasvinviljelyä, kuten esimerkiksi maaperäeliöt, pölyttävät hyönteiset, jne. Peltoympäristöllä on ruoantuotannon lisäksi myös muita arvoja ja käyttötarkoituksia, kuten mm. energiantuotanto, metsästys ja maisemointi.

Monipuolinen maatalous edesauttaa lajiston runsautta. Käytännössä lajiston runsaus edellyttää myös riittäviä maatalouskäytön ulkopuolella olevia luonnontilaisia maa-alueita. Maailmanlaajuisesti suurin uhka luonnontilaisten maa-alueiden määrälle ja lajiston runsaudelle on kasvava ruoan kysyntä, mitä lisää väestönkasvu ja kulutustottumusten muutokset. FAO:n ennusteen mukaan ruoan tuotannon tulisi kasvaa 70 % vuoteen 2050 mennessä, jotta se kattaisi kysynnän.

Muokattua peltoa

Tehokas kasvinsuojelu edesauttaa sitä, että viljellyltä alueelta saadaan mahdollisimman suuri sato tyydyttämään kulutustarpeita. Kun luonnontilaisia alueita voidaan tällä tavalla säästää, edistää tehokas kasvinsuojelu osaltaan myös luonnon monimuotoisuutta.

Vaikka Euroopan väestö ja ruuan kulutus eivät kasvaisikaan, koskee huoli biodiversiteetistä myös meitä. Eurooppalainen maatalous on tehokasta, mutta Eurooppa ei ole ruoan suhteen enää omavarainen. Eurooppaan tuodun elintarvikemäärän tuottamiseen tarvitaan muualla maailmassa pinta-ala, joka on suurempi kuin Saksan valtion koko pinta-ala. Eurooppalainen kulutus vaikuttaa siis biodiversitettiin myös sen ulkopuolella.

Biodiversiteetti – lajirunsauden säilyminen – voidaan varmistaa periaatteessa kahdella eri tavalla: muuttamalla viljelytekniikkaa niin, että lajirunsaus mutta myös peltopinta-ala lisääntyy, tai viljelemällä tehokkaammin nykyistä peltoalaa ja jättämällä täysin luonnontilaisia alueita koskemattomiksi. Lajirunsaus on korkein luonnontilaisilla alueilla. Peltoalaa ei voida paljoakaan kasvattaa joutumatta sosiologisiin, taloudellisiin tai ekologisiin ongelmiin, pois kestävältä pohjalta.

Maatalouden tuottavuutta on parannettava kestävin menetelmin niin, että kaikkialla on varaa jättää riittävästi alueita edustamaan luontaisia biotyyppejä ja siten varmistamaan monipuolisen eliölajiston säilymistä. Kemiallisella kasvinsuojelulla on siinä suuri merkitys.

Käytännössä kasvinsuojeluaineita tulee käyttää todettuun tarpeeseen ja kullekin aineelle hyväksyttyyn käyttökohteeseen niin, ettei käsiteltävän alueen ulkopuolella oleva eliöstö altistu niille.